Ilmastoneuvotteluissa ollaan vaarallisilla vesillä

Tässä YK:n ilmastosopimus, jonka puitteissa neuvottelut käydään.

Tässä asiakirja, josta Pariisin osapuolikokouksessa yritetään päästä sopuun.

Tässä ilmastosopimuksen osapuolten INDC:t.

 

Huomioita:

  • 1992 kiveen hakattu valtioiden luokittelu kehittyneisiin ja "kehittyviin" on pysyvä, se ei ole muuttumassa
  • Siirtymätalouksien (EIT=economies in transition) siirtymälle ei ole näköpiirissä loppua, siirtymä tulee kestämään pidempään kuin kesti se, mistä ollaan (edelleen) siirtymässä
  • Nyt kun kasvihuonekaasu-toimia (mitigation) vaaditaan kaikilta osapuolilta, siirtymätalouksien ja "kehittyvien" valtioiden asema on lähes sama –> Euroopan itäblokin hävittyä kylmän sodan he voittivat heti seuraavan
  • Siirtymätaloudet saivat valtavan suuren palkinnon siitä, että tuottivat vähemmän, mutta suuremmilla päästöillä (ennen vuotta 1992). Niiden päästöt romahtivat 1990-luvulla, joten Kioton pöytäkirjan päästövähennyksistä ei ollut niille haittaa, ne pystyivät huoletta kasvattamaan päästöjään sekä rahastamaan ylimääräisillä päästöoikeuksilla länsiblokkia.
  • Aikarajat tulevat paukkumaan Pariisissa, siitä huolimatta tekstistä tuskin päästään sopuun
  • Jos tekstistä päästään sopuun, meillä on uusi Versailles’n rauha Annex II -valtioille

Annex II -valtiot:

Alankomaat

Amerikan yhdysvallat

Australia

Belgia

Espanja

Euroopan talousyhteisö

Irlanti

Islanti

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta

Italia

Itävalta

Japani

Kanada

Kreikka

Luxemburg

Norja

Portugali

Ranska

Ruotsi

Saksa

Suomi

Sveitsi

Tanska

Uusi-Seelanti

 

Siinä ne. Ei ole mitään mekanismia olemassa eikä tulossa, jolla tuohon listaan voitaisiin lisätä uusia valtioita. Ainoa tapa on se, että valtio itse pyytää listalle pääsyä. Sellaista ei ole koskaan tapahtunut eikä ole tapahtumassakaan. (Turkki oli Annex II -valtioissa alkuperäisessä sopimuksessa. Turkki kieltäytyi kokonaan liittymästä UNFCCC:hen. Kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 2002 Turkki poistettiin listalta. Turkki liittyi UNFCCC:hen vuonna 2004, muodollisesti Annex I -valtiona, käytännössä "kehittyvän" maan statuksella, katso Turkin INDC kolmannesta linkistä)

 

Annex II -valtioita on 24 (23 ilman Euroopan talousyhteisöä). Vertailun vuoksi Maailmanpankin (World Bank) korkeimmassa tuloluokassa (high-income economy) on 80 maata! (Katso itse: http://data.worldbank.org/about/country-and-lending-groups#High_income)

 

Mitä tulee "kehittyvien" valtioiden päästö"vähennyksiin", nyrkkisääntö on, että BAU (=business as usual) asetetaan korkeammalle kuin aikaisempien vuosikymmenten kasvutrendi, jolloin jatkettaessa samalla kasvutrendillä kuin aikaisemminkin saadaan halutun verran päästö"leikkauksia" BAU:sta. Sitten on tämä BKT:n energiaintensiivisyys. Sitäkin jotkut lupaavat leikata. Yleensä leikkaus on sellainen, että se toteutuisi joka tapauksessa.

 

Muistakaa, että UNFCCC:n osapuolikokous tekee päätökset konsensus-periaatteella. Eli yksi Venezuela voi estää etenemisen.

 

Teknologiasiirto voi tarkoittaa melkein mitä tahansa teknologiaa. INDC:eistä kolmannesta linkistä löydätte, mitä kaikkea vaaditaan. Esim. Iran vaatii yhdessä kohdassa: Access to new and environmentally sound technologies for industrial production. Tuohan voi päteä melkein mihin tahansa tuotantoon, joka Suomessa tehdään puhtaammin kuin keskimäärin. Muistatteko vastaukset hallitustunnustelija Juha Sipilälle vaalien jälkeen? Vasemmistoliitto ja Vihreät vaativat Suomea antamaan mahdollisimman paljon teknologiasiirtoja. Samalla puhtaista teknologioista (clean tech) puuhataan kasvuvetureita Suomen talouteen. Jos jokin suomalainen yritys tekee huippukeksinnön, se investoidaan maailmalle vain Annex II -maiden (veronmaksajien) rahoittamana, mikäli ilmastosopimuksia noudatetaan. Mutta miksi vapaasti liikkuva pääoma investoisi teknologioihin Annex II -maissa, kun investoinnit voi kohdistaa mm. Israeliin, Etelä-Koreaan, Singaporeen tai Taiwaniin? Noissa kehitysmaissa toimiessa ei ole pelkona, että teknologiat laitetaan jakoon. (Israel, Etelä-Korea ja Singapore kehitysmaita, Taiwan ei voi liittyä ilmastosopimukseen, koska Kiinan edustaja vaihtui YK:ssa 1971 Kiinan tasavallasta Kiinan kansantasavaltaan ja vain yksi Kiina tunnustetaan. Jos Taiwan olisi voinut liittyä UNFCCC:hen, se olisi liittynyt kehitysmaana)

 

Siis, listaamani valtiot ovat vastuussa koko maailman kasvihuonekaasuvähennysten kustantamisesta, ilmastonmuutokseen sopeutumisen kustantamisesta (adaptation)(valtava menoerä, on ollut puhetta 50%/50% suhteesta rahojen jaossa)ja teknologian tarjoamisesta kaiken tämän saavuttamiseksi. Lisäksi niiden täytyy olla edelläkävijöitä ja suunnannäyttäjiä päästöjen vähentämisessä. Lisäksi on tämä ns. Loss and damage -asia, jota en ala nyt edes käsittelemään.

Käyttäjäkuva

Sitoutumaton järkiperäistäjä.
Laske aina kun voit.

----------------------------------------------------------
Odotin syksystä 2019 loppukevääseen 2020 (kysyin kyllä pari kertaa, miksi en saanut kirjoitusoikeuksiani takaisin viikon kirjoituseston jälkeen, mutta en saanut vastausta) ennen kuin annoin puhelinnumeron ja täytin kirjoitusoikeushakemuksen. Nyt tuolla sivulla on lukenut siitä lähtien "Tunnistautumispyyntö on käsiteltävänä." Yhteyttä ei ole otettu, viesteihini ei vastaa niin ylläpito kuin tukikaan. Viimeisin blogikirjoitukseni, joka poistettiin salamavauhtia ja josta sain pysyvän (vaikka sähköpostin mukaan vain viikon) eston ja menetin sisältöni hallinnan, kertoi, miten väärää ja virheellistä tietoa ei kukaan poista, mutta jos on oikeaa tietoa vääristä/kielletyistä asioista, silloin saa nopeasti tuta hallitsevan luokan raivon. Kirjoitukseni sanoma todistettiin nopeasti oikeaksi. Nimenomaan totuus kiihottaa. Totuuden takia kirjoitukset tietyistä aiheista häviävät nopeasti ja annetaan kirjoitusestoja. Kirjoitukset yksinkertaisesti poistetaan, jos niissä on liikaa asiaa vääristä asioista.

(17.9.2019 noin klo 01 lähtien voimassa kirjoitusesto, en voi kommentoida muiden kirjoituksia tai omia kirjoituksiani, saati kirjoittaa uusia aloituksia. En voi myöskään muokata tai/ja poistaa vanhoja kirjoituksiani (edes poistaa/vaihtaa profiilikuvaani!). En edes pääse hallintanäkymään, koska "sinulla ei ole oikeuksia tälle sivulle" tai jotain vastaavaa. Hävinneet blogikirjoitukseni ja kommenttini on poistanut ylläpito tai joku muu, en minä.

Kirjoituseston piti olla voimassa vain viikon, mutta on näköjään pysyvä. Ylläpito ei palauta kirjoitusoikeuttani (mukaan lukien muokkaus- ja poisto-oikeuttani) eikä vastaa viesteihini. Sivuston muuton yhteydessä käyttösopimukseen tuli erittäin merkittävä muutos. Aikaisemmin blogikirjoittajalla säilyi itsellään tekijänoikeus kirjoituksiinsa, mutta nykyään: "Palveluntarjoaja saa taloudelliset tekijänoikeudet keskusteluissa ja blogipalvelussa olevaan aineistoon. Oikeudet sisältävät yksinoikeuden siirtyvään aineistoon, mukaan lukien edelleen luovutus- ja muunteluoikeuden." Eli näin yrittävät varastaa tekijänoikeudet itselleen kaikkiin niihinkin kirjoituksiin, jotka on tänne kirjoitettu vanhojen käyttöehtojen voimassa ollessa.)

Singaporella ei pitäisi olla oikeutta kehitysmaan etuoikeuksiin, etuihin ja vapautuksiin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu