rikukivela Kirjoituksia lähinnä erilaisista epäkohdista

Syntyneiden ihmisten määrä Euroopassa, Afrikassa ja Kiinassa

  • Lähde: YK:n väestönäkymät 2017
    Lähde: YK:n väestönäkymät 2017

YK:n väestönäkymien mukaan vuonna 1950 Euroopassa (ilman Turkkia, koko Venäjän väestö mukana) oli 549 375 019 ihmistä, Afrikassa 228 670 019 ja Kiinassa (ilman Hongkongia, Makaota ja Taivania) 554 419 275.

YK tilastoi väestöasioita kuuden (nimellisesti, ilmeisesti mukana on kuitenkin vain viisi vuotta, kuudella jakamalla vuosiluvut ovat liian pieniä) vuoden kimpuissa. Syntyneitä oli Euroopassa 1950-1955 vielä hieman enemmän kuin Afrikassa. YK:n tilastot alkavat vasta vuodesta 1950, mutta tässä nähtävät trendit olivat olemassa jo ennen sitä.

YK:n medium variant on aliarvioinut Saharan eteläpuolisen Afrikan tulevien vuosien väkimäärää ilmeisesti koko historiansa ajan, ainakin 1990-luvun julkaisuista lähtien. Juuri YK:n väestönäkymien medium variantin luvut päätyvät lehtiin ja julkiseen keskusteluun, vaikka ne historiallisesti aina aliarvioivat väestökehitystä Saharan eteläpuolissa Afrikassa. Sama ongelma on YK:n vuoden 2017 väestönäkymät-julkaisussa. Parissa edellisessä väestönäkymät-julkaisussa ainoastaan medium variant eli keskimmäinen kehitysnäkymä on ollut verkkosivuilla tutkittavissa (eli niin, että niistä voi tehdä hakuja). Vuoden 2008 ja 2010 väestönäkymät-julkaisuissa vielä pystyi hakemaan tietoja sekä valitsemaan, minkä variantin mukaan tietoja halusi nähdä. Muistaakseni vuoden 2012 väestönäkymissä variantin pystyi vielä valitsemaan, mutta koko tietokannasta haku oli rikki, en saanut sitä ikinä toimimaan, aina tuli virheilmoitus. Tämä toimimattomuus oli koko sen parin vuoden (seuraava julkaisu sai nimeensä vuoden 2015 eikä tavanomaista kahta lisävuotta, joten se oli esillä tavanomaista pitempään) ajan, kuin kyseinen julkaisu oli uusin eli saatavilla. Valitettavasti YK poistaa verkkosivuiltaan aina edellisen julkaisun uuden valmistuessa, eikä vanhoja säilytetä tutkittavana. Medium variantissa uusiutumistason alittavien maiden KHL:n arvellaan nopeasti, viimeistään vuoteen 2050 mennessä nousevan tarkalleen uusiutumistasolle, mikä on tietenkin perusteeton olettama. Uusiutumistason ylittävien maiden vastaavasti arvellaan nopeasti, viimeistään vuoteen 2050 mennessä laskeutuvan uusiutumistasolle. Näin oli ainakin vielä vuosikymmenen alussa, kun viimeksi asiaa tutkin. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa keskimmäinen ennuste ennustaa aina, että heti seuraavasta vuosikimpusta alkaen KHL lähtee rajuun laskuun. Uuden julkaisun saapuessa hedelmällisyyden nopeaa laskua potkaistaan aina hieman eteenpäin. On YK myös yliarvioinut hedelmällisyyttä (ja kuolleisuutta) sen ensimmäisinä vuosikymmeninä (maailman tasolla). Niin kauan kuin minä olen asioita seurannut, Saharan eteläpuolisen Afrikan medium variantia on jouduttu aina nostamaan seuraavassa julkaisussa, koska toteutuma on ollut suurempi kuin edellinen ennuste.

Hain vuoden 2017 YK:n väestönäkymistä tekemääni kuvaajaan tarvittavat tiedot. Otin vain toteutuneet luvut, koska jo 2015-2020 ennuste on menossa pahasti pieleen kaikkien kolmen osalta.

Nyrkkisääntönä nykyisin maiden kokonaishedelmällisyysluvussa on maan mediaani-ÄO. Kaikista alhaisin hedelmällisyys maailmassa vallitsee Singaporessa, Taivanissa, Hongkongissa, Šanghaissa, Koreassa ja Japanissa eli siellä, missä elävät maailman älykkäimmät ihmiset. Saharan eteläpuolisissa maissa Afrikassa on maailman alhaisimmat mediaani-ÄO:t. Siellä on myös korkein hedelmällisyys. Pohjois-Afrikka on aivan erilainen paikka kuin muu Afrikka, siellä älykkyys on huomattavasti korkeampi ja hedelmällisyys alhaisempi. Viimeisten sadan (+) vuoden aikana on ollut käynnissä järkyttävän nopea ja massiivinen geneettisen älykkyyspotentiaalin lasku (erotuksena fenotyyppisestä eli ilmiasullisesta älykkyydestä). Tästä on myös todisteita maiden sisällä, mutta asian pitäisi olla päivänselvä, kun vertaa vuoden 1900 väkilukuja vuoden 2100 ennusteisiin. Eurooppalaiset, japanilaiset, korealaiset ja kiinalaiset ovat häviämässä maapallolta ja afrikkalaiset (missä asuvatkaan) tulevat muodostamaan maapallon väestöstä enemmistön (nykykehityksellä jo reilusti ennen vuotta 2100).

Yksittäisiä maita vertailemalla saadaan havainnollisia esimerkkejä. 1950 Tšadissa oli 2 502 317 ihmistä, mutta nykyään siellä syntyy jo noin 200 000 vauvaa vuodessa enemmän kuin Italiassa vuodessa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Juha Hämäläinen

YKn pääsihteeri Guterres on juuri pitänyt kokousta Ahtisaaren, Ruotsin Bildtin ja Niinistön kanssa Kultarannassa.

Nämä kaverit haluavat lisää osaajia Afrikasta Pohjolaan. Mieluiten miljoonittain. Guterres haluaa, että muuttoliikettä ei rajoiteta lainkaan vaan rajat pidetään auki. Kyllä tämä talous tästä lähtee nousuun, maahanmuuttajilla.

Sinua ja muita nuoria kehotan säästämään eläkerahoja EUn ulkopuolelle Suomen valtion ulottumattomiin. Täällä tilisi tullaan jossain vaiheessa ottamaan parempaan käyttöön.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Nuo käyrät kertovat selvästi kuinka järjetön ja vastuuton tuo Guterresin pyrkimys Afrikasta Eurooppaan suuntautuvan maahanmuuton lisäämiseksi on. Sekä Euroopassa että Kiinassa on nykyisin liikaa väkeä. Ylikansoitus on kuitenkin maltillisella tasolla ja korjaantumassa jos kehitystä ei ulkopuolisilla toimilla häiritä.

Afrikan väkimäärä ei vielä ole mitenkään kestämättömällä tasolla, väentiheys on vajaa neljännes Euroopan ja Kiinan vastaavista. Kehitys on kuitenkin hyvää vauhtia menossa tuhoisaan suuntaan. Sen takia Afrikan väestöongelman korjaamisella on kiire. Siksi on täysin vastuutonta uskotella, että jollakin muuttoliikkeellä olisi mahdollista estää tai edes hidastaa siellä kehittymässä olevaa väestökatastrofia. Moisella vastuuttomuudella sitä katastrofia voidaan vain levittää ja pahentaa.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset