rikukivela Kirjoituksia lähinnä erilaisista epäkohdista

Kaikki blogit puheenaiheesta Ilmastorahoitus

Kuinka kehitysapu lopetetaan

Äänestämällä se ei onnistu. Ei ole yhtään puoluetta, joka lupaa lopettaa kehitysavun ja ilmastorahoituksen. 2015 eduskuntavaaleissa suomalaiset äänestivät selvän enemmistön eduskuntaan puolueille, jotka vaalilupauksissaan lupasivat leikata kehitysavusta. Miten kävi? Kotimaan säästöistä, veronkiristyksistä ja heikennyksistä hallitus on pitänyt tiukasti kiinni loppuun saakka, esim. indeksijäädytykset ja -leikkaukset. Kehitysavun julkiset määrärahat ovat budjettiesityksen mukaan palaamassa vuonna 2019 lähtötasolle eli vuoden 2015 tasolle.

Poliitikot huuhaan puolustajina ovat Suomelle vaaraksi.

"Olemme juuri lisänneet kansainvälistä ilmastorahoitustamme", sanoi presidentti puheessaan. Tarkoituksena olisi suojata suomalaiset ilmastonmuutoksen vaikutuksilta. - Ilmastonmuutos jatkuu luonnollisesti eikä suomalaisten velkataakan lisääminen vaikuta yhtään mitään ilmastoon. Nyt pitää laittaa jäitä hattuun ja rukoilla: "Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan."

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä