rikukivela Kirjoituksia lähinnä erilaisista epäkohdista

Kaikki blogit puheenaiheesta Yle

Kiitos hyville Yle uutisille

Kiitos Yle ja Taloustutkimus. Vaihteeksi kiitän kritisoinnin sijasta puolueiden kannatusmittauksien uutisoinnista. Kiitokseni perustuu kannatusmittauksien vastausaineistojen tarkempaan esittämiseen kuin muilla medioilla.

 

Haluaisin silti kysyä vastausaineistosta, että miltä puolueiden kannatus näyttäisi muokkaamattomana, kun vastausaineistoa on muokattu 9,8 %?

 

Ymmärtäisin Taloustutkimuksen ennustavan eduskuntavaalien äänestysaktiivisuudeksi 68,8 %.

 

YLE:n viimeiset korahdukset

 

TV1:n Ykkösaamun pitkäaikainen juontaja ja kokenut politiikan toimittaja Jari Korkki on lokakuun lopussa irtisanottu Yleisradion palveluksesta. https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/fc20bcb1-4cca-4b6f-b73d-c319676c2885_vd.shtml

Miten Venäjän trollit löydettiin - Vai löydettiinkö sittenkään?

Lupasin poistua täältä pidemmäksi aikaa. Ei huolta, poistun varmasti, mutta yksi mielessäni pyörinyt asia riepoteltavaksenne pitää vielä viikonlopuksi heittää, etenkin kun jouduin jäämään ylitöihin. Tapan siis aikaa, mutta vakavalla asialla.

Venäjä-trolleilla, Venäjän trolleilla, Kremlin kellokkailla, putinisteilla ja muilla paholaisilla. Etenkin kun heistä taas puhutaan yhteydessä jos toisessakin. Minua nähkääs on koko ajan vaivannut erityisesti se tapa jolla nämä kauheat vääräuskoiset isänmaan ja lännen viholliset on esiin kaivettu ja tapetille nostettu.

YLE vietti "vastuullisen journalismin" päivää luokattomalla journalismilla

Katsoin äsken Areenasta YLE:n pääuutislähetystä ja kyllä sain ihmetellä, miten YLE sai tiivistettyä niin lyhyeen hetkeen niin monta virhettä ja harhaanjohtamista. Ehdin jo itselleni korjata huonon uutisoinnin ennen kuin katsoin lähetystä eteenpäin. Sitten kaiken huipuksi lopussa uutistenlukija kertoo, että YLE viettää tänään (31.10.2018) vastuullisen journalismin päivää. Tavoitteena on korostaa, että uutisten "faktat on tarkistettu". Huh huh. Miksi YLE ei tarkista pääuutislähetyksessä esittämiään "faktoja", vaan minä joudun sen tekemään?

Some valtaa YLE:n ja lehdet

Aiemmin some toimi niin sanoituissa vessanseinäkirjoituksissa. Eivät YLE:n ja lehtien toimittajat kovinkaan usein siihen aikaan uutisoineet niistä. Nykyisin sekä YLE:llä että lehdissä liian usein tehdään juttuja "some-kohun" ehdoilla. Laatujournalismia?

Poliittista huumoria ja huumoripolitiikkaa

Televisiossa ja radiossa on nykyisin useita ohjelmia, joissa eräitä poliitikkojamme ja puolueitamme viihteen varjolla pilkataan varsin lennokkain sanakääntein. Ansainneet he tuon kaiken loan toki ovat, ja pilkka uppoaa aina parhaiten silloin, kun kohteena on kulloinenkin hallitus ja sen puolueet: nehän tietysti ovat pääsyyllisiä sekä minun omaani että muidenkin kansalaisten kurjuuteen.

Tapaukset Lokka ja Louhimies - Ylen uskottavuus koetuksella toimittajien takia

Ylen toimittaja, Johanna Vehkoo, on saamassa syytteen maahanmuuttoa kritisoivan aktivistin ja valtuutetun kunnianloukkauksesta. Vehkoo oli mm. väittänyt rasistiksi.

YLE, Uruguai EI OLE KEHITYSMAA, Uruguai ON TEOLLISUUSMAA

YLE TV1 kertoi kello 15:n TV-uutisissaan äsken, että Kanada "ensimmäisenä teollisuusmaana" on laillistanut kannabiksen. Ja että Uruguai laillisti ensimmäisenä maana maailmassa (eli YLE ei pidä Uruguaita teollisuusmaana). Teksti-TV:ssä sama ongelma, Uruguaita ei pidetä teollisuusmaana.

YLE pelaa JÄLLEEN Singaporen pussiin.

Ale! Ylen vaalitulos

50 % enemmän, yhdellä äänellä! (Eduskuntavaaleissa 2015 äänioikeutettuja oli 4 463 333 ja äänestäneitä 2 983 856. Äänestäjä saa enemmän! Laskutoimitus 4 463 333 / 2 983 856 = 1,495827 eli annettu ääni vastasi 150 %)

 

Muutokset edelliseen Ylen kannatusmittaukseen:

Antamattomat äänet +98 956

SDP +39 605

KOK -21 397

KESK -22 805

VIHR -38 422

VAS +9 162

PS -11 898

KD +12 108

RKP -19 827

MUUT -30 922

SIN -14 560

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä